Poikkesin tsekkailemassa illan kohteessa äänentoiston ja sujautin itseni motelliin, piiloon maailmalta. Pyykkipäivä iski kuitenkin melko pian ja sitten illalla oli keikkakin hoidettavana. Keikka meni yks ja kaks, eikä tullut paljon kummemmaks. Baarin väki oli kuitenkin niin loistavaa, että isot plussat ja terveiset sinne.
Olin täysin tietoinen näistä tulevista haasteista tähän reissuun lähtiessäni. Tiesin, että Kouvolasta Nokialle on yli200 kilometriä. Tiesin myös että tie Kouvolan keskustasta Tampereentielle on rakennettu nykyään niin, että liftaaminen on mahdotonta. Jos jossain kaupungeissa mietitään nyt, että kuinka tällaisista hampuuseista pääsee eroon, niin ottakaa mallia Kouvolasta. Tai tietysti siinä on se riski, että tällaiset kaverit eivät pääse enää koskaan pois kaupungista.
Kävelin keskustasta sille uudelle hienolle kiertoliittymälle siellä Veturilla, vain todetakseni, että autoilla ei ole kaiteiden ja 120km/h nopeuden vuoksi edes mahdollisuutta ottaa minua kyytiin. Palasin takaisinpäin EB-pysäkille, jossa oli pysähtyminen kielletty ja aloin odotella kyytiä. Kauan siinä meni, mutta huomasin kuitenkin jossain vaiheessa asettelevani kitaraani sellaiseen sporttiautoon. Auto oli niin pieni, että vaihdetta vaihtaessa kitaraa piti nostaa. Suunnaton kiitos tälle kuljettajalle mielenkiintoisista keskusteluista ja tästä pätkästä, joka erotti minut Kouvolan keskustasta ja vieläpä melkoisella nopeudella.
Jäin kyydistä jonnekkin Kouvola-Lahti välille. Seisoskelin hetken hölmistyneenä tien varressa ja ehdin todeta ääneen, että tästä liittymästä en saa ikinä kyytiä. Mersun nokka tuli pusikon takaa ehdin sanoa vielä, että niin varmaan ja samassa tuo auto kävi tyhjäkäyntiä edessäni. Pitkään aikaan en ole johtotähdellä matkustanutkaan. Edellinen kerta oli sellainen kerta, johon sanonta: Mersu on mersu, vaikka se olis paskakin, päti pirun hyvin. Ja paskahan se oli, siis silloin aiemmin. Siinä vaiheessa, kun taka-akselissa on sen verran väljää, että perä heittää noin puolimetriä vaihdetta vaihtaessa, on parempi kävellä. Nyt tämä lehtikuvaaja heitti minut c-sarjalaisellaan Lahteen ja vielä löysi erittäin hyvän kohdan napata jatkoa matkalle. Kiitosta vaan paljon!
Sain heti auton alleni ja tämän pariskunnan kyydissä pääsin jo Kangasalle asti. Taukopaikalla hörpättiin kaffeet ja napattiin sämpylät ja sitten tajusinkin olevani jo melko lähellä illan kohdetta.
Tästä alkoi mielenkiintoinen episodi. Eräs vanhempi rouva ja hänen kuljettajansa poimivat minut kyytiin Kangasalta. Olin hetken istunut autossa, kun minulle ojennettiin lehti jossa oli seuraava juttu: Hyvä autoilija ota Susi kyytiin. Tämä juttu sattui eteen vasta sen jälkeen, kun olin jo ollut hetken autossa, mutta oli hauska huomata Aamulehden olevan kärkyllä. Keikka tosin oli vasta muutaman päivän päästä, ensin oli kolme muuta.
Maailmassa on vielä paljon hyvyyttä. Olin polttanut itseni aika pahasti ja muutenkin alkoi olla sellainen "maailma vastaan Susi 1-0" tilanne. Minulta kysyttiin, että ottaisinko pahakseni pientä kiertoreittiä Kuppila Kulman kautta. Tämä kyyditsijäni oli kyseisen paikan ravintoloitsija ja tarjosi minulle lohileivät ja oluen pubilla. Koitin siinä kiitokseksi soittaa jotain pientä ja sen jälkeen sain vielä kyydin suoraa Nokialle. Kyseisessä Kulmassa tulen vierailemaan tulevaisuudessa. Ehkä soitan siellä jonkun yllätyskeikan syksymmällä.
Nokia, tuo paskaveden ja paskapaperin luvattu kylä, entinen kotikylä, otti minut hyvin vastaan. Jerkan kanssa väännettiin mahtava ilta Club Pinnassa ja tässä vaiheessa homma tuntui taas elämää paremmalta. Liekkö muutamilla tuopeilla ollut osuutta asiaan. Hotelli iisoppi on ainoa hotelli jossa olen leikkinyt rokkitähteä. Siitä on aikalailla 15-vuotta kun keikan jälkeen koitimme heittää telkkaria ikkunasta kadulle. Tuuletusikkuna ei auennut tarpeeksi, joten kovina rokkikukkoina heitimme ikkunasta verhot. Näin jälkeenpäin ajateltuna se ei tosin tunnu kovin uskottavalta.
Tässä siis kolmannen päivän antia. Seuraavana päivänä eksyin metsään, mutta siitä lisää pian.
-T
