Vaajakoskelta nappasin ensimmäisen liftarin kyytiin ja voitte uskoa Liettuan pojan ilmettä, kun pysähdyin bussilla häntä poimimaan. Tämä mies oli viittä vaille valmis lentäjä, siis asennemies. Oli kuulemma saanut osakseen naurua, kun oli liftannut Lappi-kyltin kanssa pari päivää aiemmin. Jätin auton ja Antoniksen Vantaalle ja sanottiin moro!
Nappasin kitaran selkään ja siirryin jalkojeni päälle. Vantaa oli avattu kaivinkoneella monesta kohtaa ja jouduin kiertelemään ainakin 5-kilometriä, että pääsin moottoritien risteykseen. Ei muuta, kuin peukalo ylös ja kolmas auto nappasi minut kyytiin. Ensimmäinen autoilu kesti vain Hyvinkäälle, josta rupesin etsiskelemään seuraavaa autoa pohjoiseen.
Seuraava herrasmies heitti minut Mäntsälään, joka laulusta huolimatta, ei enää ole minulla mielessä. No, Mäntsälä mielessäin siirryin terassille päiväoluelle ja viiden minuutin päästä löysin itseni syvistä keskusteluista erään vanhemman keikkamuusikon kanssa. Loppukaneettina näistä keskusteluista oli, että kun on kerran keikkailun aloittanut, ei sitä voi lopettaa!
Lähdin kävelemään maalaismaisemissa kohti Lahtea. Jokainen reissu on opettanut aina jotain ja niin myös seuraava kyyditsijäni. Vanhempi mukava leidi sanoi, ettei pelännyt ottaa minua kyytiin, koska hänen elinaikaennusteensa on kuukausi. Mitäpä tähän sanoisi. Keskustelimme tunnin ehkäpä elämän tärkeimmistä kysymyksistä ja hän tiputti minut Lahden keskustaan.
Lähdin etsimään paikkaa majatalosta, mutta sitä ei ollut, eikä tallia löytynyt. Haahuilin
kaupungilla hetken ja suuntasin linja-autoaseman vierestä alkavaan puistoon. Siellä olikin mukavasti väkeä ja hetken päästä olin jo soittamassa syntymäpäiväsankarille onnittelulaulua.
Istuskelin ja keskustelin näiden mukavien ihmisten kanssa muutaman hetken ja lähdin etsimään yöpaikkaa.
Lahden satama yöllä on aika kaunis näky, en olisi uskonut. Joku huusi, että jos kerran on kitara selässä, olisi syytä tulla heidän laivaansa. Menin ihmettelemään tätä kutsua ja minuuteissa sain eteeni lohikeittoa ja ruisleipää, lättyjä, olutta ja vielä punaviiniäkin. Soitin muutaman laulun kiitokseksi ja etsin ryteiköstä sopivia oksia riippukeinulleni.
Kun nukkuu pusikossa, keskellä lahden satamaa, niin näkee ja kuulee kaikenlaista. Muutamia humalaisia kompuroimassa keskenänsä ja kuseskelemassa toistensa päälle ja yöllisiä lintuparvia sekoilemassa samoissa puskissa, joissa minun olisi ollut tarkoitus nukkua rauhassa. En tiedä kummat pelästyivät enemmän, minä vai ne.
Aamulla kömmin rantaan, mummukoiden kanssa aamu-uinnille. Oli sekin kokemus. Siitä sitten linja-autoaseman baariin aamupalalle ja sen jälkeen jalat alle ja tielle. Kävelin jonkin matkaa Jyväskylän tietä ja sain kyydin pohjoiseen. Seuraava kysymys kuului näin: Minne olet menossa? Vastasin että ei sen väliä ja löysin jonkin aikaa myöhemmin itseni Sysmästä.
Sysmä on kylä, jossa ei varmasti asu ketään talvella. Kesällä siellä olikin sitten vähän perkeleesti väkeä. Hirvittävä lentomuurahaisinvaasio iski kesken lompsottelun, joten pakenin muutaman tunnin Sysmää ihmetelleenä kohti Jyväskylää. Muutamien kummallisten sattumusten kautta pääsin lopulta Jyväskylään ja tällä kertaa reissu ei kestänyt tämän kauempaa. Hyvä niin, ompahan aikaa kirjoittaa tämäkin päiväkirja pois kuleksimasta.
Nim. Jos näette tienvarressa vesisateessa märän Suden, ottakaa kyytiin.
-T
